Pettymys

Palelen ja vatsani kurnii, mutten syö. En saa syödä. Laitan vaan enemmän vaatetta päälle ja käperryn peiton alle.

Kävin vaa'alla ensimmäistä kertaa viiteen päivään. Riisuin itseni alushoususilleni, suljin silmät ja nousin vaa'alle. Sydän hakkasi lujaa ja avasin silmät. 50,6 kiloa. Tunteet ovat ristiriitaiset. Olen yllättynyt, ettei paino ollut tuon enempää, vaikka olin koko viikonlopun ahminut. Olin aivan varma, että se olisi vähintään kolme kiloa enemmän. Silti itseinho valtaa mut ja ahdistun. Miten saatoinkaan tehdä tämän taas itselleni? Miksi taas päästin itseni lihomaan?

Alkuperäinen tavoitteeni jouluksi oli painaa 50 kiloa. Se onnistuu vielä, olen painanut jo monta kertaa sen allekin. Sen jälkeen tein lupauksen, että painaisin alle 49 kiloa jouluna. Sitä ei tule tapahtumaan. Tiedän sen, koska tulevana viikonloppuna olen menossa siskolle ensin yöksi ja sitten äidille, joten minun on pakko syödä. Sitten onkin jo melkein joulu. Olen niin pettynyt itseeni ja niin on Myrskykin. Tiedän sen.

Lopetin syömästä Noritrenia. Nyt on jotenkin paljon varmempi olo sen suhteen, että laihdutus tulee onnistumaan. Noritrenin takia minulla oli kokoajan nälkä ja himosin aivan kaikkea ruokaa mitä vaan saatoin kuvitella. En pystynyt olemaan kunnolla syömättä ja tässä on tulos. En ihmettele, sillä yhtinä haittavaikutuksena oli painon nousu ja ruokahalun lisääntyminen. Sitä se todellakin teki, muttei onneksi tee enää.

Ahdistaa niin kamalasti. Ajattelin ottaa Levozinin ja maata sängyssä kunnes T tulee kotiin.