Tänään

Eilinen meni aivan päin helvettiä. Illalla aloin ahmia. Joka kerta, kun voitelin uutta leipää tiesin mitä siitä seuraa. Tiesin, että kohta minä romahdan ja inhoan itseäni yhä enemmän. Ja niinhän siinä sitten kävi.

Ahmimissession jälkeen alkoi ahdistaa niin paljon, että hakkasin ja raavin mahaani ja itkin hysteerisesti. Sitten sain pahimman paniikkikohtauksen pitkään aikaan. Vieläkin ahdistaa eilinen. Miten saatoin sen antaa tapahtua..

Kuitenkin ihmetyksekseni aamupainoni ei ollut noussut yhtään. Ei kyllä laskenutkaan, eli samoissa mennään. Päätin, että tänään olen vahva. Tänään en ahmi. Tänään en enää anna sen tapahtua vaan pysyn lujana.

Romahdan

Päivät vain lipuvat ohitseni. Kaikki on yhtä sumua ja en edes tiedä missä mennään. Mikä päivä? Mikä kuukausi? Mikä vuosi? Tämä viikko on mennyt ihan hujauksessa. Juurihan oli sunnuntai...

Painoni on sahannut kilon sisällä nyt viime päivinä. Sunnuntaina aamupaino oli tasan 51 kiloa ja tänään 51,5. Se kävi kyllä 51,8 kilossa jossain välissä. En ole saanut pidettyä itseäni ruodussa. Olen mitätön, joka ei pysty mihinkään.

Tällä viikolla olen ollut niin romahduspisteessä kuin olla voi. Maanantaina päässäni vaan napsahti ja sain raivokohtauksen. Hakkasin itseäni ja heittelin tavaroita. Siitä seurasi paniikkikohtaus, kunnes rauhotuin.

Eilen käteni alkoi täristä, kun en tiennyt uskallanko syödä vai en. Se johti sitten paniikkikohtaukseen ja en syönyt. En pystynyt, vaikka avopuolisoni ehdottikin eri vaihtoehtoja. Leipää, hapankorppua, omenaa, banaania.. Kaikki ahdisti ja en syönyt mitään.

Avopuolisoni on huomannut reagointini ruokaan, syömiseen, painooni, kaikkeen. Asiasta on myös keskusteltu. Hän sanoi, että niin kauan kun painan yli 50 kiloa, hän antaa asian olla. Jos se menee sen alle, hän pakottaa minut syömään.

Täytyy keksiä jotain ja pian...

Kuulumiset

Tänään olin päiväosastolla ja omahoitaja-ajalla minulta kyseltiin vähän liiankin tarkasti syömisistäni ja painostani. Painostani kerroin totuuden, muusta en ja omahoitaja sanoi olevansa huolissaan. Niin varmaan... Olen kuitenkin täysin varma siitä, ettei asialle mitään tehdä, koska ei ole tämän kahdeksan vuoden aikana kertaakaan tehty. Voin siis rauhassa jatkaa laihduttamistani.

Omahoitajan kanssa puhuttiin myös tuosta lääkeen aiheuttamasta levottomuudesta. Saan itse päättää haluanko vielä yrittää syödä niitä ja odottaa, että levottomuus lähtee pois vai soitanko lääkärille ja pyydän lääkityksen vaihtoa. Olen päättänyt, että vaihdan lääkitystä. Nämä lääkkeet saa minut hulluksi...

T on alkanut todellakin tivaamaan liikaa syömisistäni. Olen yrittänyt pokalla valehdella niin paljon kuin olen pystynyt, mutta tiedän, ettei kaikki ole mennyt läpi. Keksin omastakin mielestäni oudoimpia tekosyitä sille, miksi en söisi. En ihmettele yhtään, ettei ne ole mennyt läpi. T kun tietää, että minulla on ollut ongelmia syömisen kanssa.

Levottomuus

Pari viikkoa sitten aloitettu uusi lääke Sertralin aiheuttaa minulla aivan järjetöntä levottomuutta. Eilen se kaikki sitten purkautui. Kokoajan ollut päässä sellainen olo, että kohta räjähtää. Sain siis eilen raivokohtauksen. Hakkasin itseäni ja sänkyä nyrkein. Sitten tulikin paniikkikohtaus ja vihdoin aloin rauhoittua. Kyllä se helpotti päänsisäistä oloa, mutta tiedän jo valmiiksi, että kun tänä aamuna taas saman pillerin otan, niin sama olo jatkuu. Rauhoittavia menee joka päivä ihan liikaa. Tarvitsee varmaan asiasta lääkärille mainita.

Aamupaino laskenut eilisestä vaivaiset 100 grammaa. On se nyt parempi kuin ei mitään, mutta koen silti epäonnistuneeni täysin. Miten voinkin olla näin saamaton.

Päässäni ei liiku nykyään enää yhtään mitään. Aina ennen kuin alan kirjoittaa, asioita ja ideoita tulvii vaikka kuinka, mutta kun avaan koneen, ne kaikki katoavat jonnekin todella kauas, enkä saa yhtään mitään ulos itsestäni. Ehkä se johtuu siitä, ettei elämässäni tapahdu mitään. Kaikki päivät ovat toistensa kopioita; ruokien, ruokailuaikojen ja laihdutuksen pähkäilyä ja päiväosastolla käyntiä.

Taidan mennä suihkuun ja yrittää saada jotain tolkkua siitä mitä päässäni liikkuu...

Sataa

Sade ropisee ikkunapeltejä vasten, enkä saanut enää unta, joten päätin nousta. Väsyttää, mutta toivon, että kahvi piristäisi edes hieman. Unta takana vajaa kuusi tuntia.

Taas eilen suihkussa ollessani tajusin kuinka isoilta reiteni näyttävätkään. En kestä itseäni sellaisena kuin olen. En vaan voi käsittää miksi näytän tältä. Tai pikemminkin, miksi annan itseni näyttää tältä.

Eilinen meni aivan läskiksi kuten pelkäsinkin. Söin ihan miten sattuu, koska T:llä oli krapula ja hän halusi Pancho Villaan syömään. Aamupaino ei yllätyksekseni kuitenkaan noussut kuin 500 grammaa. Odotin pahempaa tuomiota. Silti en saa antaa näin enää tapahtua. En, vaikka mikä tulisi.

T nykyään kyttää jokaista suupalaani, vaikken ole hänelle avautunutkaan laihduttamisestani. En edes tajua mistä hän on voinut arvata mitään. En ole edes käyttäytynyt mitenkään eri tavalla. Olen yrittänyt olla aivan normaalisti, mutta silti hän näkee sen minusta.

I can do it

Aamupaino 51,5 kiloa.

Olen 1,5 kilon päässä joulun tavoitteestani. Olen päättänyt pystyä siihen. Ei se niin vaikeaa ole ja tässä on vaikka kuinka paljon aikaa vielä jäljellä.

Minua pelottaa tämä päivä. T on ollut eilen juomassa ja on siis tällä hetkellä krapulassa. Hän aivan varmasti haluaa syödä kaikkea rasvaista ja karkkia. Jos kieltäydyn, hän alkaa kuitenkin epäillä. Minun täytyy keksiä jotain. On aivan pakko.