Ahdistaa, ahdistaa aivan liikaa. Kävin aamulla vaa'alla ja painoni sen kun nousee. En kestä tätä enää. Minun on pakko saada se taas laskusuuntaan. Huomenna on jouluaatto ja minä kuolen, henkisesti ainakin. Pelkään liikaa. En tiedä miten selviän tästä. Olo on jo nyt kuin lihapullalla ja pitäisi vieläkin syödä, syödä ja syödä. En pysty siihen, en voi.
Tein uuden vuoden lupauksen jo. Se tuskin tulee yllätyksenä; minun on pakko laihtua. Olen päättänyt, että kesään mennessä painan 45 kiloa. Minun on pakko. Matka on varmasti pitkä ja kivinen ja täynnä epäonnistumisia, mutta minun on pakko. Sain juuri T:n siunauksen oksentelulle, joten eiköhän tämä onnistu. Sen on pakko. Haluan olla pieni, siro ja kaunis.
Olen huono, olen arvoton. En pysty pitämään itseäni kurissa ja tässä on tulos. Tämä ahdistus on minulle aivan oikein. En ansaitse mitään muuta kuin kärsimystä, koska olen oman käyttäytymiseni takia päästänyt itseni tähän kuntoon ja luonut itselleni tämän ahdistuksen. Ihan oma vika. En yhtään ihmettele, että isäpuoli kutsui minua läskiperseeksi. Sitä minä todella olen. En mitään muuta. Arvoton läskiperse, se kuvaa minua täydellisesti.
Yritän selvitä joulusta hengissä. Katsotaan miten käy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti