Sade ropisee ikkunapeltejä vasten, enkä saanut enää unta, joten päätin nousta. Väsyttää, mutta toivon, että kahvi piristäisi edes hieman. Unta takana vajaa kuusi tuntia.
Taas eilen suihkussa ollessani tajusin kuinka isoilta reiteni näyttävätkään. En kestä itseäni sellaisena kuin olen. En vaan voi käsittää miksi näytän tältä. Tai pikemminkin, miksi annan itseni näyttää tältä.
Eilinen meni aivan läskiksi kuten pelkäsinkin. Söin ihan miten sattuu, koska T:llä oli krapula ja hän halusi Pancho Villaan syömään. Aamupaino ei yllätyksekseni kuitenkaan noussut kuin 500 grammaa. Odotin pahempaa tuomiota. Silti en saa antaa näin enää tapahtua. En, vaikka mikä tulisi.
T nykyään kyttää jokaista suupalaani, vaikken ole hänelle avautunutkaan laihduttamisestani. En edes tajua mistä hän on voinut arvata mitään. En ole edes käyttäytynyt mitenkään eri tavalla. Olen yrittänyt olla aivan normaalisti, mutta silti hän näkee sen minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti